PUHEMIEHISTÖ KOKOONTUI HELSINGISSÄ
 
Ulkosuomalaisparlamentin puhemiehistö kokoontui kevätkokoukseensa Helsinkiin 3.-4.3. Kokous oli ensimmäinen uudistuneelle puhemiehistölle, joka valittiin ulkosuomalaisparlamentin täysistunnossa syyskuussa 2007.

Puhemiehistön asialistalla oli näiden kahden päivän aikana kirjeäänestyksen salliminen ulkosuomalaisille, kansalaisuusilmoituksen siirtymäajan jatkaminen ja Suomi-koulujen tulevaisuus. Myös siirtolaispappien eläkekertymästä käytiin keskustelua Kirkkohallituksen kanssa.

Kirjeäänestyksen salliminen ulkosuomalaisille on ollut jo pitkään ulkosuomalaisparlamentin asialistalla. Nyt työ sai notkahduksen eteenpäin, kun oikeusministeri Tuija Braxin tapaamisen yhteydessä esiteltiin ministeriön sisäinen selvitys kirjeäänestyksen sallimisesta. Ministeri Brax on jo aiemmin ilmoittanut tukevansa kirjeäänestyksen toteuttamista tällä hallituskaudella. Tavoitteena on, että kirjeäänestys olisi kaikkien ulkosuomalaisten käytettävissä ensi eduskuntavaalien yhteydessä vuonna 2011.  Kirjeäänestyksen toteutuminen on kuitenkin vielä monen etapin päässä, sillä se vaatii ministeriön lisäselvitysten ohella myös eduskunnan hyväksymisen.

Toinen tärkeä tavoite ulkosuomalaisille olisi kansalaisuusilmoituksen siirtymäajan jatkaminen. Viesti
ministeri Astrid Thorsilta oli kuitenkin selvä: kansalaisuusilmoitusmenettely ulkosuomalaisille loppuu 31.5.2008 ja sen jälkeen vaaditaan Suomen kansalaisuuden takaisinsaamiseksi asumisaikaa Suomessa.

Eduskunnan perustuslakivaliokunnassa molemmat yllämainitut asiat olivat esillä, ja tapaamisen seurauksena puheenjohtaja Kimmo Sasi ja varapuheenjohtaja Jacob Söderman esittivät hallitukselle kaksi kirjallista kysymystä aiheista.

Tämän lisäksi Suomi-koulujen rahoituksesta ja tulevaisuudesta käytiin keskustelua sekä opetushallituksen uuden ylijohtajan Timo Lankisen kanssa että opetusministeriön vastuuvirkamiesten kanssa.

Maahanmuuttoviraston selvitysmies, suurlähettiläs Ole Norrback vieraili puhemiesten kokouksessa ja kertoi selvitystyöstään maahanmuuttoviraston kehittämiseksi.

Päätettiin myös ulkosuomalaisparlamentin seuraavasta täysistunnosta, joka järjestetään 24. - 25.5.2010 Helsingissä.

Seuraavat varapuhemiehet edustivat aluettaan puhemiehistön kokouksessa:

Puheenjohtajana toimi puhemies Pertti Paasio.
Vadim Byrkland (Itä-Eurooppa)
Marita Cauthén (USA ja Latinalainen Amerikka)
Tuula Fomin (Pohjois-Eurooppa)
Arto Heikkinen (Välimeren maat, Lähi-itä ja Afrikka)
Hanna Lindell (suomenruotsalaiset maailmalla)
Reino Ruusunen (Keski-Eurooppa)
Niilo Saari (Kanada)
Risto Söder (Australia ja Aasia)

Tarkkailijana kokoukseen osallistui varahenkilö Johannes Helander (suomenruotsalaiset maailmalla)

Seuraavan kerran puhemiehistö kokoontuu ensi lokakuussa.

Lisää tietoa  USP:n nettisivuilta:  www.usp.fi